Mitä vielä jäi sanomatta...

Rakas lukijani!

Haikeus täyttää mieleni, kun tätä kirjoitusta pohdiskelen. Kesä on jälleen päättymäisillään, kirkon ovet sulkeutuvat ja blogini hiljenee. Olen myös aloittamassa uuden vaiheen elämässäni enkä tiedä, palaanko enää tälle paikalle blogia kirjoittamaan. Olen joka tapauksessa äärettömän kiitollinen näistä kahdesta kesästä, joiden aikana olen saanut jakaa ajatuksiani kanssasi. Rukoukseni on, että olen kirjoitusteni kautta onnistunut väläyttämään sinulle edes hitusen sitä Jumalan rakkautta, jonka niin voimakkaana tunnen sydämessäni. Toivon myös, että voisit ehkä joskus palata blogini pariin. Tämän kirjoituksen yhteyteen kokoan joitakin tekstejä, rukouksia ja lauluja, joiden kautta voit ehkä joskus lähestyä Jumalaa, jos omat sanat tuntuvat pakenevan kielen päältä. Minä kiitän sinusta ja rukoilen siunausta elämääsi. Kiitos, että blogini kautta sain kulkea kanssasi kappaleen matkastasi.

Hymyin ja halauksin
Sini

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun kaipaat rauhaa ja hiljaisuutta

Kuuntelen.
Läpi hiljaisuuden äänen kuulen.
Kuuntelen vaieten.
Kuuntelen.
Läpi hiljaisuuden laulun uuden
toivoen, rukoillen.

Mieli rauhoita,
minut virvoita,
minua lohduta.
Olen uupunut,
selkä taipunut,
minua vahvista.

Kuuntelen.
Läpi hiljaisuuden äänen kuulen.
Kuuntelen vaieten.
Kuuntelen.
Läpi hiljaisuuden laulun uuden
toivoen, rukoillen.

(Ilkka Kalliokoski)

Jumala katsoo sinua juuri sellaisena kuin olet. Hän kutsuu sinua nimeltä. Hän näkee sinut ja ymmärtää sinua juuri sellaisena, jollaiseksi hän sinut loi. Hän tietää, mitä sisälläsi liikkuu: tunteesi ja ajatuksesi, toiveesi ja pettymyksesi, vahvuutesi ja heikkoutesi. Hän kulkee kanssasi unelmissasi ja koettelemuksissasi ja ottaa osaa pelkoihisi ja muistoihisi. Hän näkee kasvosi juonteista, kantavatko ne naurua vai kyyneleitä. Hän katsoo hellästi käsiäsi ja kasvojasi, hän kuulee äänesi ja sydämesi lyönnit. Kukaan ei rakasta sinua niin kuin hän.

Rukous:
Jumalani,
auta minua tulemaan luoksesi avoimena rakkaudellesi, rauhoittumaan edessäsi ja eheytymään sinun hellässä hoidossasi. Tämän hetken minä haluan viettää sinun kanssasi, Isä. Minä kaipaan turvaa epävarmuuden keskellä ja tilaa hengittää, kun erilaiset odotukset painostavat minua monesta suunnasta ja kiire tuntuu olevan kaikki mitä minulle jää käteen. Anna sylisi olla minun pakopaikkani ja ota vastaan kiitokseni.

Käännän katseen pois
kiireestä maailman ja
hiljaa kuuntelen.
Oot läsnä, tiedän sen.

Ihmeellisen rauhan mä saan.
Peset kiireen kokonaan.
Jää kaikki turha pois.
Oot läsnä, tiedän sen.

Uudeksi teet, mun sydän laulaa.
Sun rakkaudessas aina tahdon olla.
Kun tässä oon, en tahdo pois.
Rohkeutta saan, kun rauhas ympäröi mua.
Jeesus, oot läsnä, tiedän sen.

(Livia Havupalo, Dan Weeks, Minna Saarimaa)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun mieli tai omatunto on levoton

Virsi 207
Arkana nyt olen tullut
itseäni tutkimaan.
Kaipuu nousee sydämestä
 parempaan ja puhtaampaan.
Kun en itse selvää saa,
mikä mieltä ahdistaa,
Jeesus, saanhan olla tässä
hiljaisuutta pyytämässä.

Herra Jeesus, itseäni
vaikken oikein tunnekaan,
auta nytkin rohkeasti
sinuun yksin katsomaan.
Tunnet mielialani,
huoleni ja toiveeni.
Tiedät aiheet ahdistukseen.
Auta lepoon, luottamukseen.

Anna lohdutuken sana,
anna synnit anteeksi.
Armotyösi hoivaan sulje
ystäväni, perheeni.
Viikon töihin, kiireisiin
käythän rinnalleni niin,
että saisin omanasi
olla, Jeesus, hoidossasi.

Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan,
läsnäoloasi vain.
Siitä virtaa arkihuoliin
aamurauhaa sunnuntain.
Minut täytä toivolla,
etta voisin iloita.
Kiitos, että kaikkeen vaivaan
nyt jo yltää voima taivaan.

Jumalalla on valta tutkia sydämemme, ja se on varma, ettei kristitynkään sisimmässä aina ole sen puhtaampia ja kauniimpia ajatuksia kuin muillakaan. Meillä on kuitenkin puolellamme Jumalan ehdoton rakkaus. Max Lucadon sanoin: "Kristitystä ei tee kristittyä täydellisyys, vaan anteeksiantamus."

Herra, saavumme synkiltä teiltä
käsin tyhjin ja tahraantunein.
Ethän armoa piilota meiltä,
äänin huokamme vaientunein.

Sinä näet ja kuulet ja tiedät,
kuinka kaipaamme armahtajaa.
Rakkaudessasi virheemme siedät,
suuret syntimme voit unohtaa.

Emme mitään voi eteesi tuoda,
on vain sydämet sokeutuneet.
Sinä tahdot ne uudeksi luoda,
ihmeet sanallas todeksi teet.

Sinä näet ja kuulet ja tiedät...

Ja nyt katseesi lempeän alle,
kaikkein kurjinkin astua saa.
Annat voimasi voimattomalle,
hiljaa rohkaiset vapisevaa.

Sinä näet ja kuulet ja tiedät...

Jeesus, Herramme ja Kuninkaamme,
olet elämä, totuus ja tie.
Nimessäsi näin rukoilla saamme,
meidät varjoista vapauteen vie.

Sinä näet ja kuulet ja tiedät...

(Jarkko Maukonen)

Jes. 50: 10
"Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan."

Jes. 44: 22
" Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi."

Myötätuntoasi ja rakkauttasi kaipaan,
vuodata armosi.
Anteeksiantoasi ja hyvyyttäsi kaipaan,
oot toivo kansojen.

Heikkouteni tiedät ja kaiken vajavuuden.
Mut valtaa uudestaan.
Tahdon elää sille, joka ikuisesti kestää,
nyt sulle antaudun.

Herra, hän voi vuoret siirtää,
pelastajani hän on, auttajani hän on.
Ikuinen pelastuksen tuoja,
hän kukisti kuoleman, kukisti kuoleman.

(San. Ben Fielding & Reuben Morgan, suom. Petrus Ahonen & Joona Väisänen)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun olet tuen tarpeessa

Kukaan toinen ei jaksaisi kantaa
minun kuormaani uuvuttavaa.
Kukaan toinen ei ymmärtäää voisi
sitä, mitä en sanoiksi saa.

Sinä, Jeesus, sen yksin tiedät.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

Kukaan toinen ei kuule, kun itken
kaikki murheeni paljastaen.
Kukaan toinen ei kuuntele yössä
ääntä hiljaisen rukouksen.

Sinä, Jeesus, sen yksin kuulet.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

Kukaan toinen ei varjojen maahan
valon tuikkua voi sytyttää.
Kukaan toinen ei toivoa anna,
eikä onnea tuo kestävää.

Sinä, Jeesus, sen yksin annat.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

(Anna-Mari Kaskinen)

Rukous:
Taivaallinen Isä,
minä kiitän sinua siitä, ettei ole niin pientä asiaa, ettet tahtoisi sitä kuulla,
ei niin pientä ääntä, että se jäisi korviltasi huomaamatta,
en niin pientä ihmistä, että hän jäisi ymmärrystäsi ja rakkauttasi vaille.
Anna anteeksi se, että väliin turhaudumme, kun asiat eivät suju niin kuin haluaisimme.
Opeta meitä näkemään, että on parempi, jos sinun tahtosi tapahtuu maan päällä
kuin jos meidän tahtomme tapahtuisi taivaassa.
Kiitos, Jumalani, että sinä kuulet, ymmärrät ja toimit niin kuin parhaaksi näet.
Vakuuta meidät joka päivä siunaavasta läsnäolostasi, sillä vain siihen me lopulta voimme turvata.

Virsi 513
Jeesus, sinä huomaat
meistä jokaisen.
Epäilevät tuomaat
tunnet parhaiten.
Ei aina usko kestä.
Herra, rukoilen:
Uupumasta estä,
yksin jaksa en.

Jeesus, sinä tiedät
kaikki harhatiet.
Silti meitä siedät,
varjelet ja viet.
Ei oma voima riitä
oikein elämään.
Usko alkaa siitä,
käsiisi kun jään.

Kulje vierelläni,
suuri Jumala.
Tyhjä sisimpäni
kaipaa sinua.
Vain Vapahtajan suojaan
annan itseni.
Katson uskon luojaan
uupuessani.

Etsijänä pysyn,
kuuntelemaan jään.
Aina suuntaa kysyn,
tiedän matkan pään.
Saan armoon luottaa yhä,
keskeneräinen.
Kiitos, Herra pyhä,
iankaikkinen.

(Anna-Mari Kaskinen)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tästä eteenpäin

Mitä siinä kutsussa sanottiin,

kutsuttiinko siinäkin kahleisiin?

Niin kuin niissä muissa, puhkiluetuissa,

joita hymy huulilla kaupattiin.

Saitko kutsun haastavaan tehtävään,
tiukemmalle ruuveja kiertämään?
Kutsun tositoimiin, valkeuden voimiin,
jotka eivät säästele itseään?

Ei, vaan Jumalan lasten vapauteen,
ilolla katsomaan elämää silmiin ja luottamaan
armolliseen Jumalaan,
armolliseen Jumalaan.

Muistatko, kun vuoksesi juhlittiin
tullessasi taas kotimaisemiin?
Isä juoksi vastaan vain ja ainoastaan,
koska ikävöi sydäntäsi niin.

Kaikki oli valmista silloin jo,
ota hieman rennompi asento.
Katso ristinpuuta, et voi tehdä muuta.
Siinä on se siunattu sovinto.

Astu Jumalan lasten vapauteen,
ilolla katsomaan elämää silmiin ja luottamaan
armolliseen Jumalaan,
armolliseen Jumalaan.

(Jarkko Maukonen)

Aamulla nousta sain,
mä laulan kiitostain.
Elämä kuljettaa,
Jumala johdattaa.

Elämän sanoilla
johda ja opasta.
Rakkauden valoa
matkalle lahjoita.

Enkelin siipien suojaan,
luottamaan rakkauden tuojaan.
Häneltä toivon me saamme,
yhdessä riemumme jaamme.

(Ilkka Kalliokoski)

Kuinka kertoa voin salaisuuden,
joka kaikessa vaikuttaa?
Kuinka vangita voin ikuisuuden,
kun en hetkeä kiinni saa?
Silti yritän vieläkin
sanoin haurain ja kaipaavin.
Siunatkoon, varjelkoon
rakas Herramme sinua.
Siunatkoon, varjelkoon
ikiaikojen Jumala.

Kuinka rakkauden selvittäisin,
kun se maailmaa syleilee?
Vaikka sanoja vaille nyt jäisin,
meri pauhaten huokailee.
Luomakuntasi karkeloi,
ikihonkien laulu soi.
Siunatkoon, varjelkoon
rakas Herramme sinua.
Siunatkoon, varjelkoon
ikiaikojen Jumala.

Kuinka kertoisin vanhasta tiestä,
jota kulkivat isätkin?
Kuinka kuvata voin ristin miestä,
Hänen nimensä lausuisin?
Siinä nimessä aukaistiin
portit tuonelan taivaisiin.
Siunatkoon, varjelkoon
rakas Herramme sinua.
Siunatkoon, varjelkoon
ikiaikojen Jumala.

( Anna-Mari Kaskinen)

Et kuollut turhaan



Tämä puinen krusifiksi on ollut Suoniemen kirkon
alttaritaulun paikalla vuoteen 1903 asti. Krusifiksi
on tehty 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.

 

Tämä krusifiksi on varmasti yksi niistä kirkkomuseon esineistä, joita en tule unohtamaan. Se on niin karu ja kaunistelematon, että se tuo Kristuksen kärsimyksen lähelle aivan eri tasolla kuin useimmat muut - esteettisesti paljon miellyttävämmät - alttaritaideteokset.

Totuus kuitenkin on, ettei Jeesuksen kuolema ollut kaunis. Se oli kohtuuttoman kipeä ja inhottava. Se oli ruma ja epäreilu.

Mutta turha se ei ollut: "Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa."

(1. Tess. 5: 9 - 10)

 

Samasta aiheesta puhuu myös The Rainin kappale Sotilas:

 

"Totta tosiaan

Iskin naulat Jumalaan

Muistathan minut

Älä muista virheitäni

 

Tätä kuolemaa

En koskaan voi unohtaa

Syyttömän murhaan

Sen veri kirjoittaa

Tätä kuolemaa

En koskaan voi unohtaa

Et kuollut turhaan

Sä maksoit mut vapaaksi"

 

Lopuksi lainaan vielä pari minua puhuttelevaa pätkää Max Lucadon kirjasta Jumalan lupauksia:

 

"Koskaan ennen ei saastaisuus ollut päässyt niin lähelle pyhyyttä kuin Golgatalla. Koskaan ennen maailman hyvyys ei ollut siinä määrin nivoutunut pahuuteen kuin ristillä. Koskaan ennen oikea ei ollut kuroutunut niin kiinteästi väärään kuin silloin, kun Jeesus roikkui taivaan ja maan välillä. Jumala ristillä. Ihmisyys pahimmillaan. Jumaluus parhaimmillaan."

 

"Katso anteeksiantamukseen, jota välittyy noista ojennetuista käsivarsista, ja rohkaistu... Koskaan nuo käsivarret eivät ole olleet siinä määrin ojennettuina kuin roomalaisella ristillä. Toinen käsivarsi ojennettuna historiaan, toinen kurottamassa tulevaisuuteen. Anteeksiantamuksen halaus tarjolla jokaiselle, joka on tuleva."

 

 

 

Laulakaa Herralle!

Kirkkomuseossa on virsikirjoja kolmelta vuosisadalta.



 

 

Efesolaiskirjeen luvusta 5:

Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja,

soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina

ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen

Kristuksen nimessä.

 

Psalmista 68:

Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi, ylistäkää häntä,

joka kiitää pilvivaunuillaan. Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen edessään!

 



Nokian kirkon nykyiset urut on tehty Kangasalan urkutehtaalla
1970-luvulla. Niissä on 32 äänikertaa.

Virittäkää soitto, tuokaa rummut,

torvet soikoon pauhaten.

Nyt on tullut aika viettää juhlaa,

nyt on aika kiitoksen.

Kohottakaa huuto Korkeimmalle,

kunniaksi Kuninkaan.

Soikoon uusi laulu Jumalalle

halki taivaan, halki maan.

(Pekka Simojoki)

 

Nokian kirkon seinällä on näytteillä myös
vanhoja urkupillejä.

 

 

Olet musiikki minussa,

sulosointu sielussani,

olet pasuunan pauhu,

tauko.

Olet kaiku.

Täytät tilan täydellisesti,

lopullisesti,

ja me värähtelemme yhdessä

taivaallisilla taajuuksilla

Sinun kunniaksesi.

 

 



Musiikki puhuu kaikilla kielillä niin kuin Jumala puhuu kaikilla kielillä.

Musiikki innostaa, musiikki lohduttaa, musiikki koskettaa, musiikki ravistaa.

Musiikki ymmärtää ja yhdistää.

Siinä mielessä

musiikki on jumalallista.



Virrestä 196. San. Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom.
Rauhansäveliä 1894, Alpo Noponen 1904, uud. Niilo Rauhala 1984.

Jeesus, Herrani,

ei ole vertaistasi.

Elämäni saan ylistää

rakkautesi ihmeitä.

 

Lohtuni, turvani,

voimani ja linnani,

suo, että saan vain sinua

lakkaamatta palvoa.

 

Laulakaa Herralle, huutakaa maa:

Kuninkaalle voima ja kunnia.

Riemuitsee vuoretkin ja kumartaa

äänesi kuullessaan.

 

Ilosta laulan, kun tekosi nään.

Rakastan, iäti jään kiittämään.

Lupaustasi en voi verrata mihinkään.

 

(Darlene Zschech)

Vika perspektiivissä

Kuvittelepa, että hyttynen pistää sinua nilkkaan. Pistos kutiaa vietävästi. Päivän lehteä lukiessa, tv:tä katsoessa, nukkumaan mennessä... Yrität kaikin keinoin olla raapimatta ja keskittyä johonkin muuhun, mutta tuo viheliäinen pistos ei vain suostu jättämään sinua rauhaan. Huomaatko silloin, että tuo pistos on mitättömän pieni piste kehollasi, että mistään muualta ei kutita, että kokonaisuudessaan tunnet olosi varsin hyväksi ja terveeksi?

Kun jokin asia on mielestämme vinossa, helposti "zoomaamme" siihen niin, ettei muulle jää tilaa. Minulle kävi niin tämän messukasukan kanssa:

Yksityiskohta Nokian kirkossa käytössä olleesta samettisesta
messukasukasta, joka on valmistettu Turussa vuonna 1839.

Minusta ajatus papista siunaamassa seurakuntaa pääkallo helmassaan tuntui jollakin tavalla kovin irvokkaalta ja epämiellyttävältä. Kirkossa käydessäni kaipaan paljon ennemmin vakuutusta anteeksiannosta, rauhasta ja rakkaudesta kuin muistutusta alati vaanivasta kuolemasta.

Keskittyessäni tähän yksityiskohtaan tulin kuitenkin sivuuttaneeksi kokonaisuuden - ja samalla pääasian. Minä sivuutin ristin.

Nyt minä näen paremmin, kokonaisemmin. Kuolema on, mutta meidän toivomme on kuolemassa, ristinkuolemassa. Kuolemasta ei tarvitse ahdistua. Kirkossa voi rauhassa kuvata kuolemaa, koska sillä ei ole mitään valtaa. Mittasuhteet on nähtävä oikein: pieni kuolema, suuri risti. Risti, joka on pääasia.

Enkeleitä

Pirkkalan vanhan kirkon hopeisen ehtoolliskalkin jalka.
Kalkki on peräisin vuodelta 1788.

Enkeleitä onko heitä
päällä tämän maan?
Kunpa meitä eksyneitä
mä yhden ees saattamaan saan.

(Anne Mattila)




 Vaik' näe en, silti tiedän sen:


Nokian kirkon kattokruunu.

Kuin lintuemo pienokaistaan varjellen
mua koskettaa voi siipi enkelin.
Sen suojaan, syliin löytää pieninkin.

Vaik' näe en, silti tiedän sen:
On kosketus tuo siiven herkkä, lämpöinen.
Se kuljettaa saa tiellä vaarojen
ja kotiin ohjaa meistä jokaisen.

(Jukka Salminen)




Kirkon saarnastuolin portaiden kaiteessa on
V. R. Rautalinin kuparinen enkelireliefi
vuodelta 1937.

Aamulla se istui meidän autoon,
kun mentiin lumisateeseen,
iltapäivän potki palloon,
nauroi viimaan, pakkaseen.
Pieni alku vaahteran yössä kuuta kurkottaa,
ja kuva enkelin me tehtiin hankeen hohtavaan.

Vaikka aikuiseksi muuttuu
palasensa halliten,
silti yksi aina puuttuu.
Yhä syliin kaivaten
pienenpienen kyyneleen
huomaamatta pyyhkäisen,
kun lapsi kertoo kirkkain silmin:

 Pihalla näin enkelin.

(Juha Tapio)






Nokian kirkon lasimaalausten luonnokset
ovat esillä kirkkomuseossa.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi laps', ethän milloinkaan ottaa sä vois
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.

(Immi Hellén)






Yksityiskohta Lennart Segerstrålen lasimaalauksesta Taivaan äänet.
Maalaus on vuodelta 1937.

Pieni enkeli uupunut oli,
oli uupunut aivan.
Kas, päivän pitkän myötä
se teki suojelutyötä.

Se varjeli aamusta pimeään,
ettei lapsi loukkaisi itseään.
Pieni enkeli uupunut oli,
oli uupunut aivan.

Ja kun lapsi saatiin nukkumaan,
lensi enkeli kotiin Taivaanmaan,
ja pienellä pilvenhattaralla
se virkisti itseään nukkumalla.

Kun päivänrako tuli yöhön,
se lähti taas suojelutyöhön.

(Elina Karjalainen)





Yksityiskohta painokuvasta, joka on ollut
Tottijärven kirkossa 1800- luvun alkupuolella.

Kasvata siivet selkääsi:
Sinä voit olla enkeli,
nostaa syliin jäätyneen,
lentää kesään ikuiseen.

Kasvata siivet selkääsi:
Sinä voit olla enkeli,
johtaa kotiin eksyneen,
lentää kesään ikuiseen.

(Kls.)




Enkelinä toisillemme jokainen kai olla saa,
enkelinä, joka kotiin kuljettaa ja lohduttaa.
Enkelinä toisillemme ehkä pienen hetkisen,
enkelinä kosketuksen voimme jakaa lämpöisen.

Hymy, katse, kosketus tai lämmin sana ajallaan
- apu pieninkin voi suuren riemun tuoda mukanaan.
Meille annettu on kädet, jalat, lämpö sydämen.
Antaessaan saada voi - näin lupaa kirja kirjojen.

(Jukka Salminen)

 

 

 

 

 

Rukous:

Pienet kädet yhteen liitän.

Isää taivaallista kiitän.

Jeesus, siunaa meitä.

Anna enkeleitä.

Suojaa koti, ystäväni,

kaikki tässä lähelläni.

Jeesus, siunaa meitä.

Anna enkeleitä.

Ilosi suo sydämiimme,

rakkautesi riitoihimme.

Jeesus, siunaa meitä.

Anna enkeleitä.

Kiitos päivästäni tästä,

kiitos koko elämästä.

Jeesus, siunaa meitä.

Anna enkeleitä.

(Jukka Salminen)

Kuka kolkuttaa?

Nokian kirkon ovi, jonka yläpuolella on
Nikolai I:n vaakuna sekä vuosiluku 1837.
Tuona vuonna kirkko saavutti harjakorkeutensa.

    Joh. 1:18

   Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika,

   joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on    

   opettanut meidät tuntemaan hänet.

   Ilm. 3: 20

   Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun

   ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me

   aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mutta moni on kohdannut hänet: myrskyä seuraavan tuulen hiljaisuudessa, palavassa pensaassa, enkelin tuomissa lupauksissa ja, niin, Kristuksessa. Ehkä sinäkin olet kohdannut Jumalan Raamatussa, rukouksessa tai unessa. Ehkä lähimmäisen itkussa tai naurussa. Ehkä jossain ihan muualla.

Tunsitko silloin Jumalasi? Tervehditkö, hymyilitkö, pelkäsitkö? Mistä Jumalan tunnistaa?

- Rakkaudesta, arvelen.

Jumala tahtoo tulla kohdatuksi, tulla tutuksi. Jumala kolkuttaa ovellesi. Kerran. Toisen. Kolkuttaa, kolkuttaa. Niin kauan kuin on suljettuja ovia, Jumala kolkuttaa.

Miltä näyttää Herra taivaiden?

Onkohan hän pitkäpartainen?

Loiko hän kaiken sanallaan?

Miks suostui ristinkuolemaan?

Kukkamekkoja ja resupekkoja

- kaikki yhtä rakkaita.
Miljoonissa kasvoissa
Kuningas näkee kuvansa.
Taivahan lintuja ja mönkijöitä maan
- kaikkia hoitaa ominaan.
Kun hän tulee ja sun oveen kolkuttaa,
nousetko oven avaamaan?

Kukin tavallaan

Painokuva Jeesuksesta kahden naisen seurassa on vuodelta 1893.
Sen on tehnyt Franz Hanfstaengl,
ja se on ollut esillä Siuron kirkossa.
Nykyisin kuva löytyy kirkkomuseosta.

Luuk. 10: 38 – 42

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

 

Miltä näyttää kunnon kristitty?

Onko herttainen ja hillitty?

Tekeekö työnsä ajallaan?

Päättääkö päivät polvillaan?

 

 Kukkamekkoja ja resupekkoja

- saman Isän lapsia.

Miljoonissa muodoissa

voi tänään olla rohkea.

Enkelin siipiä ja orjantappuraa

- kumartaa samaa Jumalaa.

Joku kuuntelee ja toinen touhuaa,

palvelee Herraa tavallaan.